Aurinko paistoi

Aamulla hetken olin ahdistunut herättyäni, elämänmuutoksesta pitää suoriutua. Sitten muistin, ettei muuta aamurutiineitani paljoakaan:
-kaurapuuroon enempi mustikoita, noin 1 dl
– 1 porkkana kananmunan seuralaiseksi (ennen kaksi kananmunaa)
– lounaan lisäksi välipalaeväät mukaan: kaksi ruisleipäviipaletta, päälle tyttäreltä jäänyt avokadon  puolikas ja vähän mausteita, kalkkunaleike, salaattia, 2 porkkanaa ja kananmuna. Omena ja appelsiini.

Olin ostanut maistiaiseksi Zirkka-patukan. Tarjoilin sitä välipala-aikaan työkavereillekin. 3 Maistoi. Oli makea ja ihan hyvä.

Huomaan että olen napostellut paljon, ruokailujen välin tyhjentäminen vaatii impulssien kieltäåmistä. Hetkittäin on ärsyttänyt ja suututtanut ja ajatellut, ettei tästä tule kumminkaan mitään. Välillä menee ohi, ei pahemmin nälkä syömisten välissä, mieliteko välillä iskee.

Lounaaksi eilisen illallisen puolikas, lisäksi pikkutomaatteija 8.

Illalliseksi:
Eilisttä muusia ja kasvislisäkkeet samat sekä pilkotun salaatin olin ostanut.

Jauheliha-munakoisopata
1 munakoiso ( painoi n. 300 g)
400 g paistijauhelihaa (tyttäeren jämät+ soijarouhetta)
1 punainen paprika
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 purkki tomaattipureeta
suolaa, mustapippuria, Texas Peteä, soijaa, aromat-seosta

Kävin hierojalla, jalka akilleesta kipeä. Juttelin näistä ruokailumuutos-ohjeista. Kun on tullut töistä kotiin on syönyt koko illan. Juu, ei niin.

Vielä saunaan hautomaan jalkaa.
11 616 askelta.

Iltapalaksi rahkaa ja marjoja sekä kananmuna.

Yksi vastaus artikkeliin “Aurinko paistoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *